Kouluissa, kirjastoissa ja kodeissa kirjat nostettiin esiin tavallista näkyvämmin, kuin juhlan kunniaksi.
Teemaviikon otsikko Lukeminen on juhla! ei ollut vain kaunis ajatus, vaan kutsu pysähtyä lukemisen äärelle.
Luokassa istui lapsi, joka opetteli lukemaan. Kirjaimet olivat vielä hieman vieraita ja sanat syntyivät hitaasti - tavu kerrallaan. Jokainen oikein luettu sana sai aikaan pienen hymyn, sellaisen joka kertoi onnistumisesta ja rohkeudesta yrittää uudelleen. Opettaja muistutti lempeästi, ettei lukemaan oppiminen ole kilpailu, vaan matka jossa jokainen askel on tärkeä.
Lukeminen ei ole vain taito. Se on ilo - hetki, jolloin merkityksettömiltä näyttävät kirjaimet muuttuvat tarinoiksi, ajatuksiksi ja mielikuviksi. Samalla muistetaan, että lukutaito on myös etuoikeus. Kaikilla ei maailmassa ole mahdollisuutta oppia lukemaan, saada kirjaa käsiinsä tai aikaa pysähtyä sanojen äärelle.
Juuri siksi jokainen opittu kirjain on juhlan aihe. Jokainen luettu sana on avain uuteen maailmaan, mahdollisuus ymmärtää itseä ja muita paremmin. Lukeminen avaa ovia tietoon, empatiaan ja osallisuuteen - ja antaa äänen niille, jotka osaavat lukea ja kirjoittaa omalla kielellään.
Lukuviikon aikana luetaan yhdessä ja yksi, ääneen ja hiljaa. Kirjat kulkevat käsistä toisiin ja tarinat jäiäät elämään mieliin vielä senkin jälkeen, kun sivut on suljettu. Lukeminen muistuttaa olemassaolostaan juhlan tavoin: se ei huuda, vaan kutsuu lempeästi.
Ja kun viikko päättyy, ymmärretään jotakin olennaista. Lukeminen on juhla, joka ei lopu. Se jatkuu jokaisessa hetkessä, kun joku avaa kirjan, tunnistaa sanan ja löytää siitä iloa - tietäen että lukutaito on lahja, jota kannattaa vaalia ja jakaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti