Aamuisin lokakuu näyttää kaksi kasvoaan. Joinakin päivinä maisema on verhottu sumuun, joka tekee pihapiiristä pehmeän ja unenomaisen. Sumun läpi näkyvät vain puiden tummat ääriviivat ja katuvalojen oranssit kehät. Toisina aamuina ilma on kirkas ja terävä, taivas häikäisevän sininen ja ruskan värit niin voimakkaat että ne tuntuvat hohtavan omenankirkkaassa valossa. Kylmä kastepisara lehtien pinnalla kertoo, että yöt ovat viilenneet - pian tulevat ensimmäiset hallat, sitten ensilumi.
Lokakuun tunnusmerkki on ruska. Puiden lehdet vaihtavat väriä kuin luonnon oma ilotulitus: keltaista, oranssia, punaista ja syvää purppuraa. Lehdet leijuvat maahan keveinä, rapeutuneina ja somina ja muodostavat maahan pehmeitä mattoja, jotka rapisevat askelten alla. Jokainen päivä on erilainen, sillä tuuli riisuu puita ja maisema vaihtuu jatkuvasti - ruskan koko kauneus on sen ohikiitävyydessä. Metsissä ja rannoilla kulkiessa tuntuu, että kulkee keskellä taideteosta joka ei pysy paikoillaan.
Lokakuun päivät voivat olla lämpimiä, vielä yllättävänkin aurinkoisia. Silloin ilma tuoksuu kuiville lehdille, syksyn savulle ja metsän kosteudelle. Valo kulkee matalalta, mikä tekee maisemasta kellertävän täyteläisen. Mutta lämpö ei ole enää kesäistä; se on pehmeää ja viipyilevää, kuin viimeisiä lämmittäviä sanoja ennen talvea. Ja sitten on toisia päiviä, jolloin sade hakkaa ikkunoihin, tuuli riepottelee puita ja taivas näyttää roikkuvan matalana. Lokakuun sää on yhtä vaihtelevaa kuin sen väritkin.
Ihmisten elämässä lokakuu on rauhoittumisen aikaa. Kesän kiireet ja elokuun siirtymä ovat takana ja arki on asettunut vakaaksi uomakseen. Illat pimenevät nopeasti ja sen myötä koti saa uudenlaisen merkityksen: kynttilät, villasukat ja pehmeät viltit tekevät pimeästä jotain turvallista ja mukavaa. Ihmiset kokoontuvat sisätiloihin, juovat kuumia juomia ja antavat vuodenajan hidastaa askelia. Lokakuu kutsuu pysähtymään, hengittämään syvään ja kuuntelemaan sateen ääntä ikkunoita vasten.
Luonto valmistautuu talveen monin näkyvin tavoin. Linnut kerääntyvät parviksi ja niiden muutto etelään on yksi syksyn vaikuttavimpia näkyjä. Peltojen laidalla hanhet huutavat, kohoavat ilmaan ja katoavat korkeuksiin. Monet eläimet keräävät ravintoa tai rakentavat pesiään talven varalle: metsissä voi nähdä oravien kiireisiä hyppyjä oksalta toiselle ja järvien rannoilla kuikka hiljenee kohti syksyistä rauhaa. Lokakuu on työntäyteinen kuukausi eläimille - ja hiljaisuuden alku.
Lokakuun illat ovat pitkiä ja niissä on oma rauhaisa lumonsa. Pimeys tulee aikaisin ja äkisti; kuin joku olisi vetänyt verhon taivaan eteen. Katuja valaisevat keltaiset lamput ja sateen kostuttamat lehdet kiiltävät niiden alla. Taivaalla kuu hehkuu kirkkaana ja sen ympärillä pilvien tummat hahmot sekoittuvat yöhön. Iltaisin ihmiset vetäytyvät sisälle, mutta samalla pimeys avaa mahdollisuuden nähdä asioita eri tavalla - olla yksin ajatustensa kanssa, antaa mielen rauhoittua.
Lokakuun yöt ovat kylmiä ja syviä. Ensimmäinen halla yllättää usein jo kuun alkupuolella ja sen jälkeen maa hohtaa valkoisena aamuauringossa. Yön kylmyydessä on lupausta talvesta ja joskus jo varhain tulee ensilumi - ohut, herkkä kerros joka sulaa päivän mittaan pois. Mutta sen ensimmäinen ilmestyminen on aina yhtä pysäyttävä: se kertoo, että vuodenaika on taas kääntämässä sivua.
Lokakuun syvin olemus löytyy sen kaksijakoisuudesta. Se on yhtä aikaa raikas ja viileä, mutta myös lämmin ja suojaisa. Lokakuu on värejä jotka loistavat hetken ja katoavat, mutta myös pimeyttä joka tekee valosta tärkeämpää. Lokakuu on vuosikierrossa kohta, jossa ihminen tuntee luonnon rytmin erityisen voimakkaasti - sen että kaikki muuttuu, mutta tämä muutos on välttämätöntä ja kaunista.
Lopulta lokakuu on kauneuden ja luopumisen kuukausi. Se on valmistautumista, hiljentymistä ja rauhaa. Se antaa meille mahdollisuuden nähdä maisema kokovivahteisena ennen kuin talven valkoinen peittää sen alleen. Lokakuu kertoo, kuinka kaunista muutos voi olla silloin kun sen antaa tapahtua omalla painollaan.
