Pari viikkoa oli kulunut siitä, kun outoja alkoi tapahtua. Myymälän väki ei puhunut niistä ääneen, mutta jokainen tunsi ilmassa saman - kuin jokin olisi jäänyt kesken.
Eräänä harmaana tiistaiaamuna Ella saapui tavallista aiemmin. Ikkunan alle oli ilmestynyt vanha matkalaukku. Se oli suljettu, mutta sen päällä oli lappu: "Löytöjen löytö - vain oikeilla käsillä avattavaksi."
Ella kyykistyi tutkimaan laukkua, mutta sen lukko ei antanut periksi. Hän päätti odottaa Taavia. Tämä saapuikin pian, mukanaan uusi laatikollinen kirjoja ja tuttu, rauhallinen ilme kasvoillaan.
"Löysitkö sen jo?" Taavi kysyi yllättäen.
"Siis... mistä sä puhut?" Ella kysyi.
"Siitä laukusta. Näin sen unessa viime yönä. Se on kellon koti."
Samaan aikaan Julia ja Anita järjestivät takahuoneessa vaatteita. Julia pysähtyi äkisti ja nosti esiin vanhan rannekellon. Se oli pysähtynyt aikaan 11:11, mutta sen lasin alla näkyi jotain erikoista - kuin pieni kartta, joka oli kaiverrettu kellon taustaan.
"Anita... tää ei oo mikään tavallinen kello."
He veivät kellon Ellalle ja Taaville, jotka yrittivät yhä avata matkalaukkua. Kun kello asetettiin laukun kannelle, lukko napsahti auki itsestään.
Laukun sisältä löytyi käsinkirjoitettu muistikirja, jonka kannessa luki: "Myymälän aika - Ensimmäinen kierros." Sen sivuilta paljastui, että Kierrätysmyymälä oli rakennettu entisen kellosepän verstaalle, jonka uskotaan aikoinaan valmistaneen kellon, joka mittasi ei aikaa - vaan kohtaloa.
Sähkö-Kasper ilmestyi paikalle juuri oikeaan aikaan. Hän alkoi tutkia muistikirjaa ja sai nopeasti selville, että kelloon tarvittiin kolme osaa: koneisto, viisarit ja sydän.
"Kaksi osaa meillä jo on. Tuo kello on koneisto, ja viisarit saadaan vanhasta seinäkellosta, jonka vein korjaukseen viime kuussa. Mutta sydän... se ei ole esine. Se on ihminen." Kasper sanoi hitaasti
"Tai ehkä tunne." Ella ehdotti.
Anita huokaisi. "Tämä alkaa mennä liian syvälle. Meidän piti vain kierrättää tavaraa, ei aika-avaruuslaitteita."
Mutta jokin veti heitä eteenpäin. Koko porukka päätti, että lauantaina, myymälän sulkemisajan jälkeen, he kokoontuisivat avamaan muistikirjan viimeisen luvun.
Raimo ilmestyi paikalle juuri ennen kuin myymälä suljettiin. Hänellä oli kädessään puinen pieni laatikko, jonka oli löytänyt varaston nurkasta. Sen sisällä... olivat kellon viisarit - täydellisesti sopivat.
"Se sydän, se puuttuu vielä." Ella sanoi hiljaa.
"Ehkä se on meissä." Taavi sanoi ja katsoi heitä kaikkia vuorotellen.
He eivät tienneet vielä, mitä tapahtuu, kun kello kootaan kokonaiseksi. Mutta yksi asia oli varma - myymälä ei ollut enää pelkkä myymälä. Se oli portti johonkin paljon suurempaan.
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti