Mietityttääkö muisti?
Muistiin voi vaikuttaa myös omilla valinnoillaan: terveellinen ruokavalio, riittävä lepo ja kohtuullinen liikunta suojaavat myös aivojen toimintaa ja muistia. Mm. näillä arjen tavoilla pidät parempaa huolta muististasi.
- Anna aivoillesi unta ja lepoa
Työn ja levon vuorottelu on oleellinen asia muistin toiminnan kannalta. Lepo ja nukkuminen ovat tärkeitä aivojen palautumisen kannalta, mutta myös asioiden tallentuminen pitkäkestoiseen eli säilömuistiin tapahtuu unen aikana.
Unta siis kannattaa vaalia. Rauhoita illat rutiineille ja pidä unirytmi säännöllisenä. Pimennä, hiljennä ja viilennä makuuhuone.
Muista, että yöunen lisäksi aivot tarvitsevat myös päiväsaikaan lepuutusta ja pieniä lepotaukoja.
- Liiku, sillä muistikin pitää siitä
Riittävä liikkuminen ja kuntoilu pitävät kehon kunnossa, mutta yleensä itselle mieluinen liikunta myös kohentaa mielialaa. Pirteä ja positiivinen mieli suojaa muistin heikkenemiseltä.
Koska päähän osuvat iskut voivat heikentää muistia, muista aina laittaa pyöräillessä kypärä tiukasti päähän.
- Syö monipuolisesti
Säännöllinen ruokailu ja monipuolinen, terveellinen ruokavalio ovat hyvä juttu myös aivojen ja muistin näkökulmasta. Monipuolisesta ruokavaliosta saa välttämättömiä vitamiineja, hivenaineita ja muita rakennusaineita aivoille.
- Kohtuudella alkoholia, tupakoinnille totaalikielto
Alkoholia kannattaa nauttia vain kohtuudella. Reipas alkoholinkäyttö altistaa muistihäiriöille, sillä jatkuva runsas juominen aiheuttaa muutoksia aivojen hermokudoksessa. Jo pienikin annos alkoholia heikentää muistijäljen syntymistä.
Tumppaa tupakka lopullisesti!
Tupakan sisältämä nikotiini aiheuttaa muutoksia aivoihin. Koska tupakointi heikentää verenkiertoa, se vaikuttaa aivojen hapen saantiin ja lisää etenevän muistisairauden riskiä.
- Vitamiinit
Vitamiineista useimmat B-vitamiinit ovat tärkeitä hermosolujen toiminnalle. Esim. B12-vitamiini edistää hermoston normaalia toimintaa ja psykologisia toimintoja sekä auttaa vähentämään väsymystä. B12-vitamiinin puute voi aiheuttaa mm. hermoston oireita - kuten muistin häiriöitä.
Jaksamisen kannalta myös C-vitamiini ja rauta ovat tärkeitä ravintoaineita, molempia saa terveellisestä ruoasta.
- Selätä stressi
Pieni positiivinen stressi voi olla hyvä juttu ja lisätä suorituskykyä, mutta pitkittynyt stressi voi heikentää kykyä painaa asioita mieleen sekä suurien kokonaisuuksien hallintaa.
Mieti, mitkä ovat sinun tapasi laskea kierroksia ja pitää stressi aisoissa.
- Opettele uutta
Aivot kykenevät muovautumaan läpi elämän, ja aivoja aktivoimalla on mahdollista hidastaa niin alkavaan muistisairauteen kuin normaaliin ikääntymiseen liittyviä muutoksia.
Uusien asioiden opetteleminen on mitä mainiointa treeniä aivoille. Suojaa muistiasi tarttumalla uusiin juttuihin ja haastamalla muistiasi.
Käytä siis aivojasi!
Voit ravita aivojasi tekemisellä, joka on juuri sinulle mielekästä.
Kun käytät aivojasi, sitä paremmin ne pysyvät toimintakykyisinä.
Lisää aiheesta mm.
https://www.yliopistonapteekki.fi/ideat-ja-vinkit/7-tapaa-huolehtia-muistista
Ps.
Käsityöt ovat myös hyväksi aivoille.
Esim. neulominen parantaa motoriikkaa ja kognitiivisia taitoja, tekee hyvää terveydelle sekä parantaa muistia.
Tämä pienenä aasinsiltaja muistuttamaan, jotta Toimarin Kierrätysgalleriassa kokoontuu käsityöryhmä "Supisevat silmukat" joka tiistai klo 14-15:30.
Tervetuloa mukaan neulomaan tai virkkaamaan itselle, läheiselle tai yhteiseen hyvään (esim. eläimille)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti