Siitä on löytynyt merkintöjä 1500-luvun Saksasta, 1441 Tallinnasta ja 1510-luvun Latviasta.
Koristellut joulukuuset olivat aluksi ylempien säätyluokkien tapa, josta ne pikkuhiljaa levisivät talonpoikaistorppiin.
Suomessa joulukuuset yleistyivät 1800-luvun lopulla.
Toisaalta esikristillisenä aikana kuuset olivat germaanisten ja skandinaavisten heimojen keskuudessa tärkeä osa talvipäivänseisauksen juhlintaa joulukuun lopulla.
Talot koristeltiin ikivihreillä kuusenoksilla merkiksi siitä, että pimeys väistyisi pian valon ja elämän tieltä.
Kuusi on suomalaisessa perinteessä ollut tärkeä pitämys- ja uhripuu.
Pihakuuselta on kysytty hyvää asuinpaikkaa, "sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asuminen".
Myös edesmenneet on saateltu viimeiselle matkalle havuseppelein.
Vanha kansa on käyttänyt kuusia hää-, juhannus- ja nimipäiväkoristeena.
Joulukuusi onkin alun perin lähtöisin pakanajuhlista ja kirkko ei katsonut hyvällä joulukuusen yleistymistä, vaan yritti hillitä sitä kaikin keinoin.
Joulukuusi kannattaa kaataa yläkuulla, jolloin se pitää neulasensa paremmin ja imee paremmin vettä.
Joskus kuusi intoutuu tekemään kerkkiä sisällä lämpimässä oltuaan.
Joulun jälkeen kuusen neulasista voi tehdä ääreisverenkiertoa elvyttävän jalkakylvyn. Se myös lievittää reumaattisia kipuja ja lihassärkyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti