Eräs työpäiväni

Tämän kirjoitelman tekeminen onkin ollut yllättävän vaikeaa, koska tapahtumarikkaiden päivien valitseminen on haasteellista. Tässä kuitenkin kertomus yhdestä päivästä työssäni - ehkä enemmänkin mielenkiintoisesta kuin tapahtumarikkaasta.

Keskiviikko 5.4.2023

Työpäiväni alkoi noin klo 7:30 saapumisella Pohjolankatu 6 sijaitseviin tiloihimme. Pohjolankadun kierrätysmyymälän tiloissa meillä sijaitsevat työpajojen lisäksi ohjaajiemme työtilat ja toimistot. Aamulla pyrin ennen aamukahvia käymään läpi päivän sovitut tapaamiset sekä edellisenä päivänä mahdollisesti tulleet sähköpostit.

Tänä keskiviikkoaamuna järjestin kuukausittaiset Etelä-Savon työpajaverkoston Virtuaaliset Aamukahvit, jotka aloitettiin klo 8:15. Virtuaalisilla aamukahveilla ei yleensä ole mitään sovittua aihetta, josta keskustellaan vaan tarkoitus on lähinnä toimia verkoston vapaamuotoisena keskustelutilana, jossa voidaan vaikkapa jakaa kuluvan viikon kuulumisia ja tuntemuksia.

Etelä-Savon työpajaverkostolla me myös järjestämme verkostopalavereja niin livenä kuin myös etänä ja näissä tapaamisissa on aina jokin aihe tai ilmiö, jota yhdessä verkostona pyrimme lähestymään ja käsittelemään. Tämän aamun virtuaalisilla kahveilla paikalla oli Pieksämäen, Mikkelin, Savonlinnan sekä Rantasalmen Nuorten työpajojen valmentajia ja esihenkilöitä. Keskustelu oli vilkasta, kävimme läpi vielä fiiliksiä ja kokemuksia edellisen viikon INTO23# -päivistä. Ja tietysti nautimme yhdessä mainiot aamukahvit sekä teet. Lisää työpajaverkostojen toiminnasta: https://www.intory.fi/tyopajatoiminta/alueelliset-verkostot/

Olin suunnitellut pienen tauon enne seuraavaa yhteistyöpalaveria, mutta kiiretyönä tauolla autoin erästä valmennusasiakastamme hakemaan toimeentulotukea sekä vastaamaan te-palvelun lähettämään tietopyyntöön. Tällaiset akuutit muutokset kalenteriin ovat hyvin yleisiä. Varsinkin vieraskieliselle on haasteellista vastata viranomaisten tietopyyntöihin ja etenkin jos käytössä ei ole omaa tietokonetta. Osa yhdistyksen tarjoamaa työvalmennusta onkin autella ihmisiä erilaisissa arjen sujuvuuteen liittyvissä viranomaisasioissa 😊. Lisää yhdistyksessä tehtävästä valmennustyöstä ja työpajoistamme: https://toimarisln.fi/toimipisteet/


Klo 10:00 pääsin aloittamaan yhteistyöpalaverin Samiedun kanssa. Tapaaminen oli sovittu Teams-yhteydellä ja kävimme siinä läpi yhteistoiminnan periaatteita sekä palaverikäytäntöjä. Yhdistyksellä on tiivis yhteistyö Samiedun kanssa. Meille tulee vuosittain useita opiskelijoita Samiedulta mm. myymälään, kuljetukseen sekä ict-osastolle. Ja vastavuoroisesti meiltä monet suorittavat opintojen osia tai kokonaisia opintoja Samiedulla. Yhteistyö tarjoaa mahdollisuuksia etenkin työvalmennusasiakkaille sekä tietysti myös valmennushenkilöstölle.

Lounastauon jälkeen valmistelin loppuun esittelyn Paikko-mallista, osaamiskartoituksesta sekä osaamistodistuksen käyttämisestä. Esittelin Paikkoa meidän yhdistyksen uusille KyläVire-hanketoiminoille Sarille ja Anjalle. Paikko on työvalmennuksessa käytettävä työväline, jossa voidaan tunnistaa valmennettavan osaamista ja luoda valmennettavalle hänen osaamistaan vastaava osaamistodistus. Osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen on monelle haastavaa ja siinä tämä työkalu auttaa hienosti. Ennen osaamisen tunnistamista Paikko-menetelmässä ns. tunnistetaan oppimisympäristöksi työpaja ja tästä tehdään oppimisympäristöraportti. Savonlinnassa on jo monta työpajaa tunnistettuna ja ne löytyvät täältä: https://www.paikko.fi/kunta/savonlinna/ ja tarkemmin Paikko toiminnasta: https://www.paikko.fi/
Paikko on todella toimiva väline työvalmennuksessa.

Loppupäivä kahvin jälkeen menikin rennommin. Sähköposteihin vastaillessa, jutellessa työkavereiden kanssa ja valmistautuessa seuraavaan päivään, kiirastorstaihin.

Työssäni on mielenkiintoisinta kohdata ihmisiä, pohtia heidän kanssaan erilaisia asioita ja näkökulmia, viranomaistyöstä hallinnolliseen yhteistyöhön sekä valmennuksesta hanketyöhön. Mielenkiintoinen työpäivä on tehty kohtaamisista, vuorovaikutuksesta ja yhteisen päämäärän eteen tehtävästä työstä.

T: Outi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Talkoot norppien hyväksi

  Apukinosten kolausta Kuluneena talvena saimme olla mukana norppien pesintää turvaavien apukinosten kolauksissa ja pesälaskennoissa. Toimin...