"Se on vain nikotiinipussi. Kaikkihan näitä käyttää."
Oskari kuuli lauseen ensimmäisen kerran ystävältään koulun pihalla. Hän epäröi hetken, mutta ei halunnut jäädä porukan ulkopuolelle. Hän kokeili.
Aluksi mikään ei näyttänyt muuttuvan, mutta vähitellen nikotiini alkoi hiipiä mukaan tavallisiin päiviin. Aamulla väsytti enemmän, koulussa keskittyminen herpaantui ja jos nikotiinia ei ollut saatavilla olo muuttui levottomaksi. Rahaa kului jatkuvasti johonkin, mitä hän ei ollut koskaan edes suunnitellut tarvitsevansa.
Eräänä iltana Oskari katseli pikkuveljeään, joka harjoitteli innoissaan jalkapallotemppuja pihalla. Veljen silmissä näkyivät tulevaisuuden unelmat, energia ja usko siihen että kaikki on mahdollista.
Silloin Oskari pysähtyi miettimään.
Nikotiini ei ollut tuonut hänen elämäänsä mitään hyvää. Ei uusia taitoja, ei parempia kavereita, ei lisää rohkeutta - se oli vain ottanut rahaa, aikaa ja vapautta. Se oli saanut hänet riippuvaiseksi tuotteesta, jota hän ei ollut koskaan oikeasti tarvinnut.
Hän päätti lopettaa.
Matka ei ollut helppo. Vieroitusoireet tuntuivat ja välillä teki mieli luovuttaa, mutta päivä päivältä olo helpottui. Keskittyminen parani, rahaa jäi säästöön ja hengitys kulki paremmin. Ennen kaikkea hän sai takaisin tunteen siitä, että hän itse päätti omasta elämästään.
Myöhemmin Oskari ymmärsi jotakin tärkeää: Nikotiini ei myy nuorille riippuvuutta. Se myy mielikuvaa vapaudesta, aikuisuudesta ja joukkoon kuulumisesta. Todellisuudessa se vie juuri niitä asioita pois.
Siksi kaikkein vahvin päätös ei ole kokeilla.
Vahvin päätös on sanoa: "Ei kiitos. Minä valitsen itse."
Päihdetyön viikko 2.-8.11. Teemana: Nuoret ja nikotiini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti