Osa ihmisistä lähti mökille, järven äärelle. Sinne, missä ilma tuoksui metsältä ja vedeltä ja aika kulki vähän hitaammin. Mökillä kannettiin puita, sidottiin koivunoksia ja avattiin ovet kesälle. Järvi oli tyyni ja laiturilta katsottuna maailma tuntui yksinkertaiselta ja valmiilta.
Illalla sytytettiin juhannuskokko. Tuli rätisi, sauna lämpeni ja vesi viilensi. Juhannusyö oli vaalea ja levollinen - mökillä istuttiin pitkään yhdessä ilman kiirettä, ilman tarvetta olla muualla.
Samaan aikaan kaupungissa juhannus eli omalla tavallaan. Kadut olivat hiljaisemmat kuin tavallisesti, mutta elämä ei ollut kadonnut. Parvekkeille oli ilmestynyt kukkia, terasseilla syttyivät valot ja puistoissa kokoonnuttiin piknikille. Jostain kantautui musiikkia ja illan valo muutti betoninkin pehmeäksi.
Kaupungin juhannus oli erilainen, mutta siinäkin oli sama ydintunne - rauhoittuminen, yhdessäolo ja kesän kokeminen omassa ympäristössä. Joku katsoi auringonlaskua kerrostalon katolta, toinen istahti puistonpenkille kuuntelemaan lintujen iltaääniä, kolmas jakoi hetken ystävien kanssa kaupungin lämpimässä ilmassa.
Yö ei tullut kummassakaan paikassa oikein kunnolla. Se jäi valon ja hämärän väliin, hiljaiseksi jatkumoksi päivän jälkeen. Ja siinä hetkessä - olitpa järven rannalla tai kaupungin keskellä - juhannus oli sama: pieni pysähdys, jossa kesä tuntui täydelliseltä.
Aamulla aurinko nousi taas vaivatta. Mökillä järvi oli edelleen tyyni, kaupungissa kadut alkoivat hitaasti heräillä. Juhannus jatkui, mutta jokainen tiesi että juuri tämä hetki - valo, lämpö ja yhdessäolo - olivat sen ydin.
HAUSKAA JUHANNUSTA JOKAISELLE
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti