Kadonneen kellon arvoitus - Kierrätysmyymälän mysteeri jatkuu

 

Pari viikkoa oli kulunut siitä, kun outoja alkoi tapahtua. Myymälän väki ei puhunut niistä ääneen, mutta jokainen tunsi ilmassa saman - kuin jokin olisi jäänyt kesken.

Eräänä harmaana tiistaiaamuna Ella saapui tavallista aiemmin. Ikkunan alle oli ilmestynyt vanha matkalaukku. Se oli suljettu, mutta sen päällä oli lappu: "Löytöjen löytö - vain oikeilla käsillä avattavaksi."

Ella kyykistyi tutkimaan laukkua, mutta sen lukko ei antanut periksi. Hän päätti odottaa Taavia. Tämä saapuikin pian, mukanaan uusi laatikollinen kirjoja ja tuttu, rauhallinen ilme kasvoillaan.

"Löysitkö sen jo?" Taavi kysyi yllättäen.
"Siis... mistä sä puhut?" Ella kysyi.

"Siitä laukusta. Näin sen unessa viime yönä. Se on kellon koti."

Samaan aikaan Julia ja Anita järjestivät takahuoneessa vaatteita. Julia pysähtyi äkisti ja nosti esiin vanhan rannekellon. Se oli pysähtynyt aikaan 11:11, mutta sen lasin alla näkyi jotain erikoista - kuin pieni kartta, joka oli kaiverrettu kellon taustaan.

"Anita... tää ei oo mikään tavallinen kello."

He veivät kellon Ellalle ja Taaville, jotka yrittivät yhä avata matkalaukkua. Kun kello asetettiin laukun kannelle, lukko napsahti auki itsestään.

Laukun sisältä löytyi käsinkirjoitettu muistikirja, jonka kannessa luki: "Myymälän aika - Ensimmäinen kierros." Sen sivuilta paljastui, että Kierrätysmyymälä oli rakennettu entisen kellosepän verstaalle, jonka uskotaan aikoinaan valmistaneen kellon, joka mittasi ei aikaa - vaan kohtaloa.

Sähkö-Kasper ilmestyi paikalle juuri oikeaan aikaan. Hän alkoi tutkia muistikirjaa ja sai nopeasti selville, että kelloon tarvittiin kolme osaa: koneisto, viisarit ja sydän.

"Kaksi osaa meillä jo on. Tuo kello on koneisto, ja viisarit saadaan vanhasta seinäkellosta, jonka vein korjaukseen viime kuussa. Mutta sydän... se ei ole esine. Se on ihminen." Kasper sanoi hitaasti

"Tai ehkä tunne." Ella ehdotti.

Anita huokaisi. "Tämä alkaa mennä liian syvälle. Meidän piti vain kierrättää tavaraa, ei aika-avaruuslaitteita."

Mutta jokin veti heitä eteenpäin. Koko porukka päätti, että lauantaina, myymälän sulkemisajan jälkeen, he kokoontuisivat avamaan muistikirjan viimeisen luvun.

Raimo ilmestyi paikalle juuri ennen kuin myymälä suljettiin. Hänellä oli kädessään puinen pieni laatikko, jonka oli löytänyt varaston nurkasta. Sen sisällä... olivat kellon viisarit - täydellisesti sopivat.

"Se sydän, se puuttuu vielä." Ella sanoi hiljaa.
"Ehkä se on meissä." Taavi sanoi ja katsoi heitä kaikkia vuorotellen.

He eivät tienneet vielä, mitä tapahtuu, kun kello kootaan kokonaiseksi. Mutta yksi asia oli varma - myymälä ei ollut enää pelkkä myymälä. Se oli portti johonkin paljon suurempaan.

 
 

Aarteita ja arvoituksia - Päivä Kierrätysmyymälässä

 

 
Ella hymyili itsekseen avatessaan pienen Kierrätysmyymälän ovea. Hän oli ollut täällä töissä vasta kaksi kuukautta, mutta rakasti jo myymälän tuoksua - vanhan puun, kirjojen ja aikakausien sekoitusta. Taavi, pitkä ja rauhallinen mies, istui jo tiskin takana tutkimassa vanhaa kolikkokokoelmaa, jonka joku oli lahjoittanut edellisenä iltana.
 
"Huomenta!" Ella tervehti.
"Huomenta vaan. Tiedätkö, täältä löytyi euron kolikko vuodelta 2001, jolla on virhepainatus - voi olla arvokas." Taavi sanoi silmät tuikkien.
 
Hetken päästä sisään asteli Raimo - entinen varastotyöntekijä, joka oli löytänyt uuden suunnan elämässään vapaaehtoistyöstä. Hän työnsi sisään rämisevän ostoskärryn täynnä vanhoja radiolaitteita ja lampunvarjostimia.
 
"Mistä nämä?" Anita, myymälän tomera vetäjä, asteli paikalle papereita selaten.
"Naapuritalon ullakolta. Julia sanoi, että siellä on roskavala tulossa, niin ehdin väliin." Raimo vastasi ylpeänä.
 
Juuri kun Ella oli järjestämässä ikkunanäyttöä, myymälän ovikello helähti tavallista kovemmin. Sisään tupsahti Sähkö-Kasper - tekninen ihmemies, jolla oli taipumus keksiä enemmän kuin korjata.
 
"Terve porukka! Mä toin sen kasettisoittimen, josta puhuttiin. Ja hei - arvatkaas mitä? Se pitää ääntä vaikka se on pois päältä. Siinä on jotain outoa." Kasper ilmoitti innoissaan.
 
"Älä tuo mitään kirottuja esineitä meille, Kasper." Julia murahti kulman takaa, missä hän lajitteli vaatteita. Hän oli myymälän käytännön nainen, joka tiesi jokaisen paidan ja hintalapun paikan.
 
Päivän mittaan myymälässä kävi asiakkaita, mutta omituisuudet alkoivat kasaantua. Vanha nallekarhu liikahti hyllyllä itsekseen. Pöytälaatikosta löytyi postikortti vuodelta 1953, joka oli osoitettu myymälän osoitteeseen - mutta siinä puhuttiin tulevaisuudesta. Sähkö-Kasperin kasettisoitin alkoi soittaa vanhaa laulua, jota kukaan ei tunnistanut - eikä siinä ollut paristoja.
 
Ella ja Taavi tutkivat kolikkoa uudelleen ja huomasivat sen taustassa pienen kaiverruksen: "Palaa kun aika on."
 
Anita päätti, että päivän salaisuudet oli parasta unohtaa ennen kuin kaikki säikähtäisivät. "Tänään laitetaan myyntiin vain kirjoja ja astioita. Esineet, jotka liikkuu itsekseen, menee varastoon."
 
Päivän päätteeksi he istuivat kahvipöydän ääressä. Raimo nauroi.
"Ehkä tää myymälä ei olekaan vain kierrätyspaikka - ehkä se kierrättää aikaa."
"Tai kohtaloita." Julia lisäsi hiljaa.
 
Sähkö-Kasper nosti kahvikuppinsa.
"Olipa mitä tahansa - täällä tapahtuu aina jotain sähköistä." 
 



Savonlinnan Toimintakeskus ry

 

Savonlinnan Toimintakeskus ry eli tuttavallisemmin Toimari on tullut tunnetuksi kierrätysmyymälöistään, mutta onko kaikille tuttua mitä kaikkea muuta toimintaa Toimari pitää sisällänsä?

Kierrätysmyymälöiden lisäksi Toimarilla on kierrätystavaroiden verkkokauppa
https://kauppa.toimarisln.fi/ 
Käykäähän kurkkaamassa mitä kaikkea kierrätysaarteita kauppa pitää sisällänsä.

Toimarin työpajatoimintaa:

Kodinkone:
Kodinkonepajan ydintyötä on kierrätykseen tulleiden sähkö- ja elektroniikkatuotteiden uudelleenkäyttöön liittyvät työt, tarvittavaa korjaus, huolellinen testaus sekä hinnoittelu myyntikuntoon. Työtehtäviä ovat myös osittain kiinteistön sähkötyöt ja valaisinhuolto.

Kuljetus:
Kuljetuksessa hoidat tai olet apuna Toimarin logistiikan työtehtävissä, viet myytyjä tuotteita asiakkaille ja haet asiakkailta mm. huonekalut ja kodinkoneet kierrätykseen ajolistojen mukaan. Säännöllisiä ajoja ovat myös kaupunkialueella ja seutukunnissa vaaterkierrätyspisteiden tyhjennykset sekä talon asioiden hoitoon liittyvät ajot (mm. kaupassa asioinnit, pahvit ja muovit kierrätykseen ym.) Kuljetuksen työtehtäviä ovat myös HyväKiertää Oy:n ajot, esim. kuolinpesien tyhjennykset.

Kierrätysmyymälä ja Kierrätysgalleria:
Myymälässä työtehtäviisi kuuluvat mm. asiakaspalvelu ja myyntityö, lahjoitustavaran ja vaatteiden lajittelu ja hinnoittelu. Vastaat myös osaltasi myymälän somistuksesta ja siisteydestä. Myymälöidemme valikoimaan kuuluvat kaikki kodin tavarat sisustukseen, ruuanlaittoon ja kattaukseen, tekstiilit ja vaatetus ja kengät. Myynnissä on myös laaja valikoima huonekaluja, kodintekniikkaa ja -elektroniikkaa. Valikoima vaihtuu päivittäin.

Polkupyörä ja pienkonepaja:
Pajalla kunnostetaan ja huolletaan kierrätykseen tulleita polkupyöriä ja pienkoneita, kuten ruohonleikkureita ja moottorisahoja.

Puupaja:
Puupajalla kunnostetaan ja puhalletaan henkiin lahjoituksina saatuja vanhoja, käytettyjä huonekaluja tai tehdään kierrätyspuusta uusiotuotantona erilaisia puutuotteita, joiden myynti tapahtuu kierrätysmyymälöissämme. Saat käyttää omaa luovuuttasi ja kädentaitoja, kun suunnittelet ja toteutat kunnostus-, maalaus- ja nikkarointitöitä. Puuverstaalla myös puretaan ja kierrätetään käyttökelvottomia huonekaluja.

SER-vastaanotto / kiinteistö:
Olemme SER-tuottajayhteisö ry:n virallinen sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanottopiste. Ulkotyöryhmässä työtehtäviisi kuuluvat asiakaspalvelu, kierrätykseen tulevien SER-laitteiden ja huonekalujen lajittelu ja vuoden aikojen mukaiset kiinteistöhuoltotehtävät. Myös talon sisällä huonekalujen siirrot myymälään ja kierrätykseen lähtevän tavaran siirtely kuuluvat työnkuvaan.

Siistijät:
Toimintakeskuksella voit työskennellä myös siistijänä. Työtehtäviin kuuluu Toimarin tilojen siivoaminen tarpeen ja sopimuksen mukaan, mm. myymälä, taukotilat ja toimistot.

Toimarilla on yritystoimintaa:

HyväKiertää Oy:
HyväKiertää Oy on Savonlinnan Toimintakeskus ry:n omistama osakeyhtiö, joka on perustettu vuonna 2017. Yhtiö tekee asiakastöitä, esim. pienimuotoista huonekalujen entisöintiä, erilisia kuljetuspalveluita sekä kuolinpesien tyhjennyksiä Savonlinnassa ja lähialueilla.

Savon Taitajat Oy:
Savon Taitajat Oy on Savonlinnan Toimintakeskuksen omistama osakeyhtiä, joka on perustettu vuonna 2010. Yhtiö myy mm. sotealan asiantuntijapalveluita, kuten ammatillista tukihenkilötoimintaa, työvalmentajapalveluita ja ammatillisen kuntoutuksen palveluita. 

Toimarilla on myös monipuolinen hanketoiminta:

Nuorten työpaja - Kiertätyksen kautta tutkintoon:
Kiertoisa-hanke
Kota-toiminta
Kylävire - puhtia pitäjille -hanke
Pirtti-toiminta
Tupa-hanke
Vire-toiminta

Lähemmin Toimarin toiminnasta https://toimarisln.fi/

Mökkikansa

 

Suomalaiset ovat oikeaa mökkikansaa, kesälomien alettua alkaa kaupungeista joukkopako kohti maaseutua.

Oikeat mökkiläiset rakastavat syvästi mökkiään. Olipa se sitten satavuotias torppa, tummaksi petsattu lautatalo, punainen mummonmökki tai kätevässä paketissa ostettu tee-se-itse-kelohuvila.
Mökki voi sijaita meren ulkoluodoilla, suolammen rannalla, metsän keskellä tai taajaman kyljessä, tärkeintä on, että se on oma paikka, seilunmaja, jossa opetellaan uudestaan katsomaan, kuulemaan, kävelemään, tekemään.
Mökin tuoksu, mökin äänet, kävelyretket luonnossa sekä rakentaminen ja puutarhanhoito ovat parhaita asioita mökillä.

Heinäkuussa mökkiläinen on lomalla. Hän  rentoutuu ja lepää: kantaa satoja ämpärillisiä vettä istutuksilleen ja saunaan.
Kitkee kasvimaata ja perennapenkkejään selkä kipeänä.
Riehuu kärpäslätkän ja itikkamyrkkujen kanssa.
Grillaa rasvaisia makkaroita ja kyljyksiä, jotka kuivuvat karrelle.
Yrittä syödä hirveät määrät salaatinlehtiä, jotka sikiävät silmissä.
Hän pesee matot ja ahdistuu, ellei ehdi uida jääkylmässä vedessä.
Jos sattuu satamaan rakeita tai hirvittävä helle paahtaa aivot velliksi, hän yrittää suggeroida itseään: olen lomalla, olen lomalla... On ihanaa olla lomalla.

Muutama kevyt ruokaohje mökille: 

Aamujuoma pihalta:
Huuhtele mustaherukan- ja vadelmanlehtiä sekä siankärsämön versoja. Kaada niiden päälle kiehuvaa vettä, anna hautua kymmenen minuuttia ja lisää sekaan vähän hunajaa.
(Tai: mesiangervonlehtiä ja sitruunamelissaa sekä minttua.
Tai: kanervankukkia, kamomillaa ja humalaa. Maku on mieto, mutta unettava, joten sopii paremmin iltajuomaksi
Tai: koivunlehtiä, persiljaa ja basilikaa. Tämä juoma pistää nesteet liikkeelle.) 

Heinäkuun kevytlounas:
Kaiva maasta uusia perunoita. Pese perunat kylmässä vedessä ja laita kiehuvaan veteen tai kattilan höyrytysosaan tillinvarsien kanssa.
Ripottele kypsien perunoiden päälle vähän suolaa, paljon silputtua tilliä ja voinokare.
Ota jääkaapista sillipurkki ja viipaloi tuore ruisleipä.
Aseta keskelle pöytää maljakollinen ruiskukkia.
(Jos ruokapöydässäsi sattuu istumaan ulkomaalaisia vieraita ja bisnestuttuja, saat maailmoille kiirivän gourmetkokin maineen vaivojesi palkaksi).

HYVÄÄ LOMAA JA IHANIA KESÄPÄIVIÄ!! 

(otteita kirjasta; Leena Hietamies: Pieni mökkikirja) 

Kansainvälinen lukutaitopäivä ja Read hour

  Kansainvälistä lukutaitopäivää vietetään 8.9.2025 sekä saman päivän iltana klo 19-20 on Read hour, jolloin voi hyvällä omallatunnolla heit...