Serräys ja Kärräys

 

Serräys = Toimarin paku hakee sähkö- ja elektroniikkatavaroita myös kyliltä

Savonlinnan Toimintakeskukselle Pohjolankadulle voi SER-jätettä tuoda kierrätykseen pitkin vuotta, ja nyt Toimari lähtee myös Serräys-kiertueelle keräämään maaseutukyliltä turhaksi jäänyttä pienelektroniikkaa.

Jotta Serräys tehdään mahdollimimman helpoksi, haluamme lähtea itse maantielle ja auttaa sähkö- ja elektroniikkaromun keräämisessä niitäkin, joille kulkeminen kaupunkiin on hankalampaa. Useinhan rikkoontunut laite jää lojumaan kaapin pohjalle tai kurjimmassa tapauksessa se heitetään luontoon. Toki Serräys-autolle voi tuoda ihan ehjääkin turhaksi jäänyttä tavaraa. Pääasia on se, että sähkö- ja elektroniikkatavara löytää oikeaan paikkaan. Meiltä voi autolla kysyä ohjeita muuhunkin kierrätykseen liittyen.

Serräys-autoon voi tuoda turhaksi jääneen kahvin- tai vedenkeittimen, leivänpaahtimen, kihartimen, partakoneen, tietokoneen, reitittimen, läppärin, tv:n, puhelimen, erilaisia johtoja ja liittimiä. Myös jääkaappeja, pakastimia ja uuneja otetaan vastaan. Kotiportailta emme myöskään tavaraa nyt hae, vaan kiertueen mukaisesti olemme paikalla helposti saavutettavissa paikoissa.

Toimarilla laitteet tutkitaan ja ne joko puretaan osiksi uusiokäyttöön, kunnostetaan myyntiin tai lähetetään asianmukaiseen loppusijoitukseen romuttamoon. Serräys-kiertueella ei tarvitse maksaa minkäänlaisia kierrätys- tai jätemaksuja, vaan otamme kaikki vastaan.

Serräys aikataulu:
torstai 4.5. klo 13-17 Moinsalmi, Sillan baari
torstai 11.5. klo 13-17 Lehtiniemi, entisen emäntäkoulun P-paikka
torstai 25.5. klo 13-17 Punkaharju, tori
torstai 1.6. klo 13-17 Laukansaari, lossin läheisyydessä
torstai 8.6. klo 13-17 Kesamonsaari, lossin läheisyydessä

Moinsalmen ja Lehtiniemen Serräykset ovat jo menneet.
Kiitos kaikille kävijöille, ei ollut turhia reissuja 👍

Seuraava Serräys on torstaina 25.5. Punkaharjun torilla klo 13-17.
Tervetuloa!

Kärräys = Toimarin paku hakee huonekaluja suoraan kotioveltasi.

Jokaisella ei ole mahdollisuutta tuoda ylimääräiseksi jääneitä huonekaluja suoraan Toimarille, joten Toimari tulee luoksesi.

Huonekalujen haku on ilmainen vain alla ilmoitettuja päivinä, 30 km:n säteellä Toimarilta Pohjolankadulta.

Rikkonaisista ja likaisista huonekaluista veloitamme kierrätysmaksun (kuskit tarkistavat huonekalujen kunnon).

Kärräys aikataulu:
maanantai 29.5. klo 8-14
keskiviikko 31.5. klo 8-14
maanantai 5.6. klo 8-14
keskiviikko 7.6. klo 8-14

Haku varaukset ja ajojärjestelyt:
Pia Juuti 044 348 2738
pia.juuti@toimarisln.fi

Hyvä kiertää!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Opinnollistaminen

  Mitä on opinnollistaminen? Opinnollistamisen taustalla on ajatus elinikäisestä oppimisesta. Työpajalla valmentautuja oppii tekemällä oppim...