Mielenterveysviikko

 

Viikolla 47 (21.-27.11.2022) vietetään mielenterveysviikkoa.
Viikon teemalauseena on "Hyvä alkaa ennen kuin vaikeudet loppuvat".
Nostan tekstissä esiin toimiviksi todettuja konkreettisia keinoja mielen hyvinvoinnin edistämiseen, jotka toimivat tässä ja nyt. Teksti perustuu löyhästi Mieli ry:n mielenterveyden käteen.

1. Nuku riittävästi
Unen tarve on yksilöllinen, mutta täysi-ikäisen unentarve on 7-9 tuntia. Hyvää unta varten on hyvä valmistautua ja rauhoittaa ilta. Suoratoistopalveluiden aikakaudella kannattaa pohtia, onko tarpeen katsoa vielä yksi jakso suosikkisarjaa vai voisiko katsomisen jättää seuraavaan päivään. On suositeltavaa pitää heräämisaika säännöllisenä ja tarpeen mukaan mennä nukkumaan aiemmin. Myös iltapalan syöminen hyvissä ajoin säännöllisesti tukee vuorokausirytmin ylläpitoa.

2. Syö säännöllisesti ja nauti ruoasta
Syömällä säännöllisesti verensokeripitoisuus pysyy tasaisena ja tarve mässäilyyn ja naposteluun vähenee. On suositeltavaa syödä esim. aamupala, lounas, päivällinen ja 1-2 välipalaa. Lisäämällä ruokavalioosi kasviksia ja täysjyväviljavalmisteita annosten kalorimäärä pienenee huomaamatta ja saadun kuidun määrä kasvaa, mikäli pidät annoskoon ennallaan. Itse suosin riisin, perunan tai makaronin kaverina kukkakaali-parsa-porkkana pakastesekoitusta höyrystettynä tai keitettynä. Syödessäsi muista pysähtyä nauttimaan ruoasta.

3. Kokeile liikkumista
Liikkumisen suosituksen mukaan viikossa tulisi liikkua reippaasti 2 tuntia 30 minuuttia esim. uiden, reippaasti kävellen, sauvakävellen, tanssien tai vaikka retkeillen. Juosten, pyöräillen, hiihtäen tai muuten itseään rasittamalla riittää viikossa 1 tunti 15 minuuttia. Liikunnalla on monia terveysvaikutuksia. Välittöminä vaikutuksina keskittyminen parantuu ja keho rentoutuu, joten saat paremmin unta ja unen laatu on parempaa. Säännöllisesti liikkumalla mieliala kohenee ja stressi sekä ahdistus voivat lievittyä. On hyvä pohtia millaisesta liikunnasta juuri sinä nautit, koska mielekäs liikunta on helpompi ottaa rutiiniksi. Kokeile vaikka aluksi nauttia ulkoilmasta kävellen yksin tai pyydä mukaan kaveri, jolloin kynnys ulos lähtemiseen voi olla pienempi.

4. Tapaa ihmisiä
Ihmissuhteilla on suuri merkitys hyvinvointiin. Käy ystäväsi tai perheenjäsenesi kanssa esim. kahvilla tai lenkillä. Kuulluksi tuleminen vahvistaa mielenterveyttä ja kuunteleminen vahvistaa ihmissuhteitamme. Vuorovaikutuksen myötä ihminen rentoutuu ja mielihyvähormonien eritys vahvistuu. Vastavuoroisen vuorovaikutuksen myötä vuorovaikutustaidotkin kehittyvät.

5. Tee jotain mielekästä
Vapaa-aika menee monella herkästi televisiota tuijottaessa ja arjesta palautuessa. Mieti mitkä asiat tuovat sinulle iloa ja käytä vapaa-aikaasi niihin tai kokeile uutta harrastusta. Harrastuksien kautta voi myös tutustua uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. 2000-luvulla on herätty luonnon hyvinvointivaikutuksiin, joa 5 minuuttia luonnossa vähentää stressihormonin määrää ja 20 minuuttia kohentaa mielialaa. Jos luontoon meneminen ei tunnu luontevalta ilman syytä, kokeile vaikka geokätköilyä. Voit tuoda myös luonnon luoksesi hankkimalla esim. viherkasveja. Viherkasvit puhdistavat huoneilmaa ja säännöllinen kasvienhoito vahvistaa arjen rytmiä.

Savonlinnassa apua voi pyyttää mm:

Savonlinnan Kriisikeskus
p. 044 027 3700
sähköposti: kriisikeskus@slnkriisikeskus.fi
Ajanvaraus puhelimitse ma-pe klo 10-16.

Jos emme pysty vastaamaan, niin jätä viesti. Soitamme sinulle takaisin heti kun voimme.

Vastaanotto ma-pe klo 10-17.
(tarvittaessa ajoissa on joustoa) la-su ja juhlapyhät suljettu.

Osoite: Olavinkatu 40 A, 57130 Savonlinna

Mielenterveyden ja riippuvuuksien avohoito
p. 044 417 3751 (klo 8-16)
Päivystysaika: ma-pe klo 8:30 -10:30

Osoite: Keskussairaalantie 6, 57120 Savonlinna

Lähteet ja lisää tietoa aiheesta:

Mieli ry - Mielenterveyden käsi
https://mieli.fi/materiaalit-ja-koulutukset/materiaalit/mielenterveyden-kasi-juliste/

Mieli ry - 5 syytä, miksi kuunteleminen ja kuulluksi tuleminen ovat meille hyväksi
https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/ymparisto-vaikuttaa-mieleen/luonto-elvyttaa-rauhoittaa-ja-lievittaa-stressia/

THL - Ohjeita hyvään uneen
https://thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/uni/ohjeita-hyvaan-uneen

Ruokavirasto - Ravitsemus ja ruokasuositukset - Aikuiset
https://www.ruokavirasto.fi/elintarvikkeet/terveytta-edistava-ruokavalio/ravitsemus-ja-ruokasuositukset/aikuiset/

UKK-instituutti - Aikuisten liikkumisen suositus
https://ukkinstituutti.fi/liikkuminen/liikkumisen-vaikutukset/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muisti on tärkeä työväline

  Muisti on meille tärkeä työväline ja sitä tarvitaan kaiken aikaa. Arkikielessä muistilla tarkoitetaan pitkäkestoista muistia - varastoa, j...