Työpajatoiminta

Mitä on työpajatoiminta?

Työpajatoiminta vahvistaa valmennuksen ja merkityksellisen tekemisen avulla nuorten ja aikuisten elämänhallintaa ja työelämävalmiuksia. Työpaja on valmennusyhteisö, jonka tavoitteena on tukea hyvinvointia, tunnistaa osaamista ja valmentaa kohti koulutusta ja työtä. Valmennus työpajalla on tavoitteellista, valmentautujan tarpeiden mukaista tukemista sekä taitojen ja osaamisen kehittämistä. Olemassa olevia taitoja tunnistetaan työpajalla, jossa myös räätälöidään työtehtävät asiakkaan osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Työpajatoiminta on tarkoitettu nuorille ja aikuisille, jotka tarvitsevat tukea löytääkseen oman polkunsa. Nuorten työpajatoiminta on suunnattu erityisesti alle 29-vuotiaille. Savonlinnassa erityisesti nuorten työpajatoimintaa tarjoavat kaupungin ylläpitämä NuorisoVerstas NuVe sekä Toimintakeskuksen järjestämä Kierrätyksen kautta tutkintoon- KiTu paja. Alle 29-vuotiaille nuorille aikuisille on myös muilla työpajoilla työtehtäviä.

Työpajalla voi vahvistaa omaa arjenhallintaansa ja toimintakykyään sekä saada tukea jatkopolun löytämiseen. Työpajalla voi myös kokeilla uutta ammattialaa, kasvattaa ammatillista osaamista ja vahvistaa työelämä- ja työyhteisötaitojaan. Työpaja voi toimia vaihtoehtoisena oppimisympäristönä tutkinnon tai tutkinnonosan suorittamisessa. Työpajoilla voi koota osaamista kasaan opinnollistamisen avulla. Työpajan yhteisö tarjoaa osallisuuden kokemuksia sekä vahvistaa valmentautujien sosiaalisia taitoja ja kykyä toimia ryhmässä. Työpajat tarjoavat myös työtoiminnan tueksi ryhmätoimintoja, jotka liittyvät vapaa-ajan viettoon, harrastusmahdollisuuksien tutkimiseen, hyvinvoinnin tukemiseen sekä yleisesti elämänhallinnan vahvistamiseen.

Valmennus työpajalla

Valmennus työpajalla tähtää tulevaisuuteen ja on aina tavoitteellista. Se on kokonaisvaltaista tukea valmentautujan tarpeiden mukaan. Valmennuksella tuetaan yksilöllistä kasvua, sosiaalista vahvistumista ja aktiivista osallisuutta. Valmennuksen tavoitteet luodaan yhdessä valmentautujan kanssa työpajajakson alussa ja niitä päivitetään valmennuksen aikana.

Työvalmennus työpajalla perustuu tekemällä oppimiseen. Työvalmennus tarjoaa valmentautujalle käytännönläheisen tavan oppia ammattitaitoa mielekkäiden työtehtävien avulla. Työpajan työtoimintaympäristöissä voi oppia uutta ja tunnistaa jo olemassa olevaa osaamista. Työpaja tarjoaa mahdollisuuden onnistumisen kokemuksiin - jos onnistuin täällä, voin onnistua muuallakin!

Yksilövalmennus tarkastelee valmentautujan elämäntilannetta kokonaisvaltaisesti, tukee arjenhallintaa sekä auttaa selkiyttämään kunkin valmentautujan omia tulevaisuuden toiveita. Yksilövalmentaja pohtii yhdessä valmentautujan kanssa, mitä ovat hyvän valmennusjakson sisällöt sekä millaisia tavoitteita niihin voidaan hänelle asettaa. Yksilövalmentajan luokse voi mennä kaikissa elämäntilanteissa, joissa valmentautuja tarvitsee keskustelua, neuvoja tai tukea. Yksilövalmentaja tukee valmentautujaa kaikissa elämään liittyvissä tilanteissa ja ohjaa tarvittaessa kohti muita palveluja.

Miten työpajalle pääsee?

Työpajalle voi ottaa yhteyttä suoraan tai sinne voi päästä esimerkiksi Ohjaamon, TE-toimiston, sosiaalitoimiston tai oppilaitoksen kautta. Työpajatoimintaa löytyy noin 90 prosentissa Suomen kunnista pääosin kunnan, järjestöjen tai säätiöiden järjestämänä. Valmentautujat ovat työpajalla yleensä toimintaan ohjanneen tahon toimenpiteessä, joista yleisimmät ovat kuntouttava työtoiminta, työkokeilu, palkkatukityö ja sosiaalinen kuntoutus.

Hyödyllisiä linkkejä:

https://www.intory.fi/tyopajatoiminta/
https://toimarisln.fi/toimipisteet/
https://www.savonlinna.fi/tyollisyyspalvelut/tyopajat/
https://tietoteko.blogspot.com/
https://www.savolaisetselviytyjat.fi/
https://www.ohjaamosavonlinna.fi/

Animaatiovideo työpajatoiminnasta:

 https://www.youtube.com/playlist?list=PL8v_3Y4OPvnV7aAtotRQWzcvJRILCK4Sy



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Koko kansan vappu

  Vappu on nykyisin koko kansan ilottelujuhla, johon osallistuvat ihmiset vauvasta vaariin. Vapun perinteisiin kuuluu esimerkiksi vappumarkk...