Kylävire kylillä

Tämä on kuvaus Kylävire-hankkeen Sarin työpäivästä heinäkuun alkupuolelta.

Kylävire - Puhtia pitäjille - hanke tukee kyläläisten yhteisöllisyyttä lukuisin eri tavoin, ja toiminnan lähtökohtana ovat kyliltä tuleat ideat ja toiveet. Hankkeen luonteen vuoksi työpäivämme ovat hyvin erilaisia ja usein viiletämme laajalla alueella pitkin pitäjiä.

Torstaipäivä oli ennakkoon suunniteltu siten, että aamupäivän teimme työparini kanssa etätöitä ja puolen päivän aikaan tapasimme Pellossalon nuorisoseurantalossa Itikkanotkossa, jossa järjestimme pop-up-tyyppisesti saunavasta- ja löylytuoksutyöpajan. Itikkanotkoon oli heinäkuuksi järjestetty hankkeemme avulla esille Jaana Kuutin kangasmaalauksia ja nuorten pop-up-kahvila.

Aloitin työpäivän kahdeksan jälkeen, ja työparini Anja viestittelikin heti aamusta pop-up-tapahtuman puuttuvista tarvikkeista, joita voisin tuoda mukanani, kun kauppa sattui ajoreittini varrelle. Siispä iso muistilappu matkaan, ettei asia unohdu! Aamu kului muuten tietokoneen ääressä ja puhelimessa, sillä yksi teksti näyttelyyn kaipasi vielä muokkausta ja selvittelin myös heinäkuun loppupuolelle sijoittuvan tapahtuman  tarpeiston hankintaa.

Seuraavaksi kasailin tarvikkeita valmiiksi viikonlopun tapahtumaan. Kylävire on mukana Vaahersalon kyläyhdistyksen tapahtumassa Punkaharjulla lauantaina ja tarjoamme kierrätystietoa ja -vinkkejä sekä pidän kehräysnäytöksen. Keräilin rekvisiittaa ja valitsin varastosta sopivia villoja, joilla käsinkehräystä voisi esitellä mahdollisimman monipuolisesti ja kattavasti, jotta perinteisen langanvalmistuksen eri työvaiheet tulisivat hyvin esiin.

Kuvateksti: Käsinkehräyksen työnäytökseen tulevia tarvikkeita ja pari innokasta apulaista.

Seuraavaksi pidin lounastauon, jonka jälkeen lähdin ajelemaan kaupan kautta kohti Pellossaloa. Paikan päällä Itikkanotkossa järjestelimme tiloja ja laitoimme kahvilan kuntoon yhdessä nuorten kanssa. Piha-alueen penkeille teimme pisteen työpajalle. Anja oli suunnitellut nuorten kahvilalle suussa sulavan vohveliannoksen ja opasti nuoria sen kokoamiseen. Olimme itse harjoitusannosten ensimmäiset koeasiakkaat ja kyllä maistui!


Kuvateksti: Villiyrttien inspiroima vohveliannos: itsetehty jäätelö, joka on maustettu tuoreella mintulla ja sitruunamelissalla, kuusenkerkkä-mansikkahilloa sekä voikukka- ja kuusenkerkkäsiirappia mausteena.

Tienvarsikyltit tekivät tehtävänsä ja ensimmäinen asiakas olikin pyöräilijä, joka pistäytyi kahvittelemassa. Kävijöitä piipahteli iltapäivän aikana tasaisesti ja heidän kanssaan oli mukavaa jutustella vastanteon ja muiden askareiden ohessa.


Kuvateksti: Innostuin tekemään erityisesti löylytuoksuja, ja niitä syntyikin iltapäivän aikana iso nippu.
 



Kuvateksti: Jaana Kuutin kangasmaalauksia ja nuorten pop-up-kahvila Itikkanotkossa heinäkuun ajan.

Viimeinen asiakas tupsahti paikalle neljän jälkeen tienvarsikylttien houkuttelemana ja tuntui, että tapahtuma oli oikein onnistunut. Työpajakokeilu antoi meille uutta oppia, inspiraatiota ja evästystä tuleviin suunnitelmiin, joten koin, että työpäiväni oli erinomainen ja antoisa.

Sari




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Talkoot norppien hyväksi

  Apukinosten kolausta Kuluneena talvena saimme olla mukana norppien pesintää turvaavien apukinosten kolauksissa ja pesälaskennoissa. Toimin...