Muikkupäivä

 

Viikkomme alkoi poikkeuksellisesti vasta tiistaina, kun maanantain olimme vapaalla. Vili aloitti aamun pyykkien pesulla, josta tulikin oikein urakka (siitä lisää myöhemmin). Vili siirtyi Pirtti-toiminnasta Muikkuun viikko sitten. (Toivotamme Juholle hyvää loppuelämää uusissa maisemissa). Vilin ensimmäinen työpäivä Muikussa alkoi sillä, että Ida säikäytti hänet. Sama kaava toistui tänä aamuna.

Seuraavaksi kipaisimme (autolla, koska ei jaksettu kävellä) Cittarista Muikun ruokaostokset. Listasta puuttui tärkeitä ainesosia viikon yllätysherkkuun, mutta kaupassa Idalle tuli yllättäen suuri valaistumisen hetki, kun torttupohjat osuivat silmiin. Niin saatiin kakkutarpeetkin hankittua. Tällä viikolla jhlistetaan asiakkaan raitistumisen vuosipäivää.

Muikku avattiin tuttuun tapaan klo 10, eikä ensimmäisiä kävijöitä tarvinnut kauaa odotella. Kuitenkin jo kolmannen asiakkaan kohdalla kävikin niin, että hän meinasi jäädä ulkopuolelle. Muikun ovi oli taas kerran livahtanut takaisin lukkoon. Meillä on oven kanssa ongelmia, se pysyy auki ainoastaan gorillateippiviritelmällä (kiitos Juholle teipin lahjoituksesta ja oven saattamisesta entistä pahempaan jamaan...).

Palataas takaisin siihen pyykinpesuun. Vilillä oli hulahtanut pyykinpesuainetta "vähän" liikaa koneeseen, joka aiheutti koneen sekoamisen. Vaahtoa oli Muikussa lähes korviin asti. Pyykit jouduttiin pesemään kolmesti, jotta ne saatiin puhtaaksi. Muikussa oli muutenkin puheensorinan lisäksi äänekäs päivä, koska meidän kuivausrumpu kuulostaa lähinnä suihkukoneelta.

Ei mennyt mikään putkeen kyllä Idallakaan. Keittiössä ei liukasteltu vaahdossa, vaan öljyssä. Öljypullo kun päätti hypätä lattialle ja levitä ympäriinsä. Siivoushommiksihan se meni. Seuraavaksi oltiinkin jo siivoamassa kahvia lattialta, kun kahvipömpeli päätti niin sanotusti räjähtää. Seuraava Muikun lattialle levinnyt asia oli Idan hermot (no ei oikeasti).

Koska Muikku on anonyymi paikka, kävijöiden kanssa käytyjä keskusteluja emme lähde avaamaan. Yleensä Muikussa keskustellaan mm. päihteidenkäyttöön sekä mielenterveyden ja arjen hallinnan vahvistamiseen liittyvistä asioista ja tuetaan toinen toisiamme. Me ohjaajat autamme esim. etuusasioissa ja oikeastaan melkein ihan missä vaan. Suuresta viisaudestamme huolimatta emme aina tiedä kaikkea, mutta silloin etsimme tietoa yhdessä ja ohjaamme eteenpäin vieläkin viisaammille. On meillä usein varsin hauskaakin. Kuten tänään, sattumuksista huolimatta.
Oli hyvä päivä.

Ida ja Vili, Muikkulaiset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

TYÖPAJATOIMINTA

  Työpaja on valmennusyhteisö, jonka tavoitteena on vahvistaa hyvinvointia, tunnistaa osaamista ja valmistaa kohti koulutusta ja työtä. Työp...