Terveisiä päiväkeskus Muikusta

 

Saimme loppusyksystä iloisia uutisia: pääsemme avaamaan uuden päihdepäiväkeskuksen Savonlinnaan. Paikaksi päiväkeskukselle valikoitui tilat keskustasta, Linnalan alakerrasta, osoitteesta Sotilaspojankatu 7.

Aloitus tapahtui melko nopealla aikataululla, meillä oli pari viikkoa aikaa haalia kaikki tarvittavat tavarat, sopimukset yms. kasaan ja sitten vaan ovet auki. Onneksi apuun riensi Pirtti-toiminnan Vili marraskuun ajaksi, ennenkuin saatiin toinen vaikuinen työntekijä Ida aloittamaan hommat.

Olemme nyt marraskuun puolivälistä asti pitäneet ovia auki arkisin ja tarjonneet paikan tulla hetkeksi hengähtämään, juomaan kupposen kahvia ja onpa meillä tarjolla usein jotain pientä purtavaakin. Keskiviikkoisin tarjoamme myös lounaan kaikille kävijöille. Lisäksi meillä on mahdollisuus pestä pyykkiä, käyttää tietokonetta ja tulostinta, käydä suihkussa, sekä ohjaamme tarvittaessa sopivien palveluiden pariin esim. tervys-, asunto- ja velka-asioissa. Vaan eipä aina tarvitse olla mitään asiaakaan, voi meille tulla myös ihan vaan tervehtimään ohjaajia tai vaikka haastamaan biljardissa😀

Ihmiset ovat ihan mukavasti jo löytäneetkin paikan ja vakiokävijöitäkin on jo muodostunut useampia. Tänne saa tulla tutustumaan ihan kuka vaan, emme kysele nimiä emmekä taustoja. Meillä saa olla ihan oma itsensä, viettää aikaa hetken tai koko päivän, jutella tai pojottaa hiljaa. Kaikki ovat tervetulleita!

"Tänne on aina kiva tulla, kun iloiset ohjaajat moikkaavat ja tarjoavat kupposen kuumaa. Olen käynyt jo useamman kerran ja aion käydä jatkossakin. Paikka on hyvä ja tätä tarvitaan."
- Muikun asiakas - 

Muikku on auki:

Ma 10-15
Ti 10-15
Ke 10-18
To 10-15
Pe 10-15

Muikkuohjaajat:

Juho Tanskanen
044 567 7837

Ida Leminen
044 901 9094

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hannun blogi

  Olen Valkeapään Hannu ja tällä hetkellä Toimintakeskuksella suorittamassa markkinointiviestintään liittyvää työssäoppimisjaksoa. Opiskelen...